sunnuntai 18. elokuuta 2019

Piippu ja sen hattu



Viime keväänä väentuvan piipunhattu sanoi sopimuksensa irti. Hattuosa oli irronnut kiinnityksistään kovassa tuulessa ja lennähtänyt talon viereen nurmikolle. Onneksi se ei ollut matkallaan tehnyt reikiä kattohuopaan. Perinnepelti lupasi onneksi tehdä takuuna uuden ja entistä vahvemman. Saimme uuden hatun heinäkuussa samalla kertaa väentuvan keittiön huuvan kanssa.

Olen monesti täällä blogissakin ihmetellyt isoin kirjaimin sitä, miten kovat tuuliolosuhteet tontilla ovat. En vieläkään lakkaa sitä ihmettelemästä. Kaikki väliaikaiset ja kevyet suojaukset saa unohtaa, koska ne irtoavat seuraavan navakamman tuulen aikana. Tämä on huomattu mm. puukasojen, kattotöiden, ikkunoiden yms. suojauksessa. Suojausten kanssa olen suosiolla mennyt ylilaadun puolelle ja muistuttanut kaikkia ulkopuolisiakin työmiehiä tästä.



Uusi piipunhattu on sekä rakenteeltaan että kiinnitykseltään järeämpää tekoa. Hattuosa on kiinnittetty useammasta kohtaa tukikehikkoon ja sama pätee kehikon kiinnitystavassa muurattuun piippuun. Aikasempi versio oli perusmalli ja yleisesti käytetty, mutta tämä sopii paremmin meidän tontillemme.

Olemme huomanneet, että hatun pellit eivät pidä niin kovaa meteliä kovalla tuulella kuin edellisen version kohdalla. Itse asiassa uuden hatun aikana en ole kuullut talon sisälle mitään ääntä katolta. Hyvältä siis vaikuttaa. Samaa mallia voidaan varmaan käyttää aikanaan myös päärakennusten piippuja hatuttaessa.

Ville

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti