keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kaavin, maalarinteippi vai vapaa käsi?

Tämä on ensimmäisiä ikkunatöitäni vuosien takaa. Kuten kuvasta näkyy, kitti mutkittelee kuten kuluneet puuosatkin ja lasitusnaulat tunkevat näkyviin, vaikka niiden pitäisi pysyä kitin alla suojassa.


Olen tänä kesänä taas pitkästä aikaa palannut ikkunanpokien ja kittauksen maailmaan. Maalasin väentupamme kylpyhuoneen ovea ja siinä samalla tuli testattua maalarinteipin käyttö maalin rajaamisen apuna. Voin paljastaa jo tässä vaiheessa, että ei toiminut ja en kokeile toista kertaa. Olen tähän saakka aina käyttänyt lasinkaavinta, jossa on partaveitsen terä kiinnitettynä. Tämän opin aikoinaan Rakennusapteekin ikkunaentisöintikurssilla, jota puolestaan voin suositella lämpimästi.

Kyse on siis kitatun lasin kitin päältä maalaamisesta ja siitä kun maali ulottuu väkisin myös lasiruudun päälle. Tavoitteena on maaliraja, joka ulottuu parin millin päähän kohdasta, jossa kitin reuna on. Näin kitti varmuudella peittyy kokonaan maaliin. Lasin päältä niukasti maalaaminen on myös tapa "suoristaa" kitin reuna, jossa voi olla rosoja ja mutkia. Silmä ei niitä enää kauempaa erota kun maaliraja on suora.

Koska ikkunoissa on aina paljon työtä, mietin välillä, olisiko jotain toimenpidettä, jolla työtä voisi nopeuttaa. Maalarinteippi on välillä tullut mieleen, koska maalin kaapiminenkin ottaa aikaa. Niinpä kokeilin nyt teippiä ja teippasin kitin reunat, maalasin ja annoin maalin kuivua. Käytin heikkoa teippiä, joka nimenomaan on helposti irrotettavaa.

Irrotin teipin maalin kuivuttua ja se lähtikin melko hyvin irti. Ikkuna oli kuitenkin ollut osittain auringonvalossa ja nämä paikat teipin alla olivat tiukemmin kiinni ja niihin jäi tahmeaa pintaa. Tahma oli erittäin hankalaa saada irti lasista, mutta sen ehkä olisi vielä kestänyt - isompi ongelma oli teipin ja maalin rajakohta, johon oli kasaantunut enemmän maalia, joka taas ei ollut tietenkään kuivunut. Paksu maaliraita levisi teippiä irrotettaessa lasille. Sama ilmiö siis kuin liian paksusti maalaaminen. Olin kuitenkin yrittänyt maalata ohuesti, maali vain oli jotenkin imaissut itsensä teipin rajaan kiinni.

Kaavinta voi käyttää myös viivottimen kanssa, joka auttaa vetämään kaavinta suoraan. Itse en ole oikein oppinut viivotinta käyttämään vaan vedän vapaalla kädellä vähän kerrallaan. Pyrin siihen, että maalirajaus "suoristaisi" kitin ja puitteen reunoja katsojan silmissä.


Lopulta kävikin niin, että joudun kaapimaan ikkunalasin maalista puhtaaksi kaapimella, jotta sain siitä siistin ja kyllä siinä tunteja kului. Harmillinen episodi. Teippirajaus varmasti käy moneen asiaan, mutta tähän sitä en voi suositella. Terävä kaavin on tarkka, melko nopeakin (tämän kokemuksen jälkeen arvioituna) ja ennen kaikkea se tekee maalauksesta huoletonta. Ja jos haluaa vähän vähentää kaapimistyötään niin voihan yrittää olla huiskimatta maalia turhan runsaasti lasin pinnalle. Kaapimen käyttämisessä on ainoastaan se haittapuoli, että kaavittuun maaliin tulee pienenpieni kynte, josta vesi ei pääse valumaan alaspäin. Tämä saattaa etenkin pitkän ajan kuluessa aiheuttaa sen, että vesi pääsee maalipinnan alle ja kittiin asti.

Mutta sitten on vielä sokerina pohjalla kolmas vaihtoehto eli vapaalla kädellä maalaaminen. Tämä on nopein tapa, koska kaapiminen jää pois ja tulee kerralla valmista. Systeemi vaatii kuitenkin hyvin tarkkaa kättä, koska siinä täytyy maalata suoraa reunaa ilman apuvälineitä. Tämäkin on mahdollista ja aion itse kokeilla tätä jatkossa. Vapaalla kädellä maalattu raja on myös varmin tapa johdattaa ikkunan pinnalla valuva vesi ilman haitallisia kynnyksiä alaspäin.

Mukavaa elokuun jatkoa ja voimia ikkunatöihin!

Tuovi


4 kommenttia:

  1. Kyllä. Vapaalla kädellä maalaaminen ilman turhanaikaisia nykyajan hömpötyksiä (=lue: maalarinteippiä) on paras vaihtoehto. Työ vaatii hyvälaatuisen siveltimen, mutta perinnerakentajahan ei halpispensseleitä edes harkitse. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pensseleissä on kieltämättä eroja. Hyvä toimii ja kestää aikaa, huolto on tietysti tärkeää.

      Tuovi

      Poista
  2. Käsittääkseni maalarinteippi pitäisi irrottaa kun maali on vielä märkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmaan oikeassa, lopputulos olisi ollut jonkin verran parempi :-)

      Tuovi

      Poista