lauantai 9. marraskuuta 2013

Iltapäivä arkistossa


Vietimme muutama viikko sitten mielenkiintoisen perjantai-iltapäivän Turun maakunta-arkistossa tutkimassa taloomme liittyviä vanhoja papereita. Löysimme kymmeniä sivuja lainhuudatusasiakirjoja 1800-1900-luvuilta, perunkirjoituspapereita ja rakennusmestari Onni Tourun laatimat uuden asuinrakennuksen piirustukset vuodelta 1917.

Rakennusta ei ole koskaan toteutettu pihapiiriin - liekö syynä ollut pian tämän jälkeen alkanut kansalaissota, joka koetteli talomme tuolloista omistajaperhettä monin tavoin. Paikkakunnan historiikeista käyvät ilmi muun muassa punaisten talon väelle järjestämä "kotiaresti" ja kaksi perheenjäsentä myös kuoli hämärissä olosuhteissa. Seutukunnalla käytiin kiivaita taisteluita punaisten ja valkoisten välillä. Vastakkainasetteluun johti varmasti toisaalta torppareiden runsas määrä ja myös selvä luokkaero varakkaiden tilallisten ja köyhän työväestön välillä.


Vanhat lainhuudatusasiakirjat ovat mielenkiintoista luettavaa! Ennen vanhaan koko tilaisuuden kulku ja eri henkilöiden esittämät puheenvuorot on kirjoitettu muistiin tarkasti. Tekstiä on sivukaupalla. Koska luettavaa olisi ollut liian paljon yhteen iltapäivään, laadimme etukäteen taktiikan: kävimme molemmat läpi omat paperinivaskamme ja etsimme taloamme koskevat kohdat paksuista, sidotuista kirjoista. Sitten kuvasimme sivu kerrallaan kaikki paperit. Näin lueskelua voi jatkaa myöhemmin kotisohvalla ruotsin kielen sanakirjan kanssa - 1800-luvun puoliväliä ennen asiakirjat on laadittu ruotsiksi.

Luettavaa jäi myös seuraavaan kertaan. Perunkirjoituspapereita emme ehtineet käydä läpi. Turun arkistossa vanhat asiakirjat noudetaan tilauksen mukaan tasatunnein. Seuraavalla kerralla kannattaakin varata koko päivä ja eväät mukaan.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaapa jännältä. Voin vain kuvitella mitä kaikkea mielenkiintoista asiakirjoista vielä löytyykään. :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä - nuo vanhat lainhuutopaperit ovat kerrassaan kiintoisia! Nykyään ne ovat kovin kuivaa luettavaa, vain parilla rivillä omistajanvaihdos ja siinä kaikki. Tulevat polvet eivät niistä kovin paljoa tietoa saa.

    VastaaPoista
  3. Näiden rakennusten historia on ihmiskunnan historiaa kaikessa kauneudessa ja rumuudessa. Tuosta kansalaissodan ajasta ja siihen johtaneista syistä saa varmasti parhaan kuvan Väinö Linnan "täällä pohjantähden alla" -trilogiasta, jos tämä aihe enemmän kiinnostaa.
    Jos tykkää äänikirjoista, niin tämä kirjasarja löytyy Taisto Sinisalon lukemana ja on oma ehdoton suosikkini. Kannattaa kysellä kirjastoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä täytyi tulla korjaamaan, eli lukijana on tietenkin näyttelijä, lausuja Veikko Sinisalo.

      Poista