Kantapään kautta

Olemme pyörittäneet korjausprojektiamme muutaman vuoden ja ajattelimme listata joitakin virheitä, joita itse olemme tehneet, ja joita muiden kannattaisi välttää. Eihän virheiden teko tietysti niin vakavaa ole, mutta helpommalla pääsee kun välttelee niitä.
  • Kaikenlainen merkkaaminen: kun merkitset huolella, mistä mikäkin paikaltaan irrotettu rakennusosa on peräisin, vältyt tuntikausien sovittelulta ja oikean paikan etsimiseltä. Vaikka voi ensin tuntua, että kyllä sijainnin muistaa, ei sitä sitten kuitenkaan muista myöhemmin.
  • Nopeiden päätösten välttäminen: jos joku asia tuntuu hankalalta päättää, lykkää päätöstä. Tämä ei välttämättä toimi kaikilla elämänaloilla, mutta vanhan talon korjaamisessa se toimii. Ajan kuluessa ratkaisu löytyy kuin itsestään. Poikkeuksena vuotava vesikatto, joka on aina korjattava heti.
  • Turhilta tuntuvien tarvikkeiden ja osien säästäminen: kumma kyllä, kaikkea aina jossain vaiheessa tarvitsee.
  • Liimauksen lopullisuus: kun puupaikka on liimattu, on sen irti saaminen todella vaikeaa. Liimaukset kannattaakin suunnitella ja toteuttaa huolella - peruuttaminen on tässä tapauksessa todella aikaa vievää ja hermoja raastavaa.
  • Tarkkuutta mittauksiin: mittaaminen ja mittojen merkkaaminen kannattaa tehdä tarkasti - suurpiiteisyys mitoissa kostautuu aina.
  • Ulkoista töitä, älä päätöksiä:  ulkoistaminen helpottaa elämää, mutta säilytä aina määräysvalta itselläsi, älä anna korjausmiehen johtaa projektiasi. Yleensä riskinä on ylikorjaaminen - liian vähän korjattua kohtaa voi aina paikata lisää myöhemmin, liikaa korjattua ei voi enää palauttaa entiselleen.
  • Älä ota oppaita liian kirjaimellisesti: alan kirjallisuutta kannattaa lukea, mutta suhtautua kuitenkin ohjeisiin kriittisesti. Koulukuntia löytyy aina ja erilaisia näkemyksiä, hanki riittävästi taustatietoa ja muodosta sitten oma näkemyksesi. Takinkääntö on myös sallittua, jos siltä tuntuu.
  • Muistele välillä, mitä kaikkea on jo tehty: näissä töissä on taaksepäin katsominen välillä motivoivampaa kuin tulevien töiden listaukset. Vanhoja valokuvia katselemalla huomaa parhaiten, miten monta kohtaa on jo korjattu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti