sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lauteiden viimeistelyä


Sain helmikuun aikana uuden väentuvan saunan lauteet hyvään vaiheeseen. Pari peitelautaa on vielä ruuvaamatta paikoilleen ja lauteiden eteen tuleva porraspenkki on toki vielä työn alla, mutta muuten lauteet ovat valmiina. Eräs blogin lukija arveli tammikuisen postauksen kommentissa lauteiden jäävän liian mataliksi saunan korkeuden suhteen. Itse asiassa korotinkin lopulta laudetasoja noin 20 senttiä ylöspäin. Tähän oli parempien löylyjen tavoittelun lisäksi syynä se, että ylälauteella istuessa pystyisi samalla katselemaan maisemia ikkunasta. Alkuperäisillä koroilla ikkunasta olisi näkynyt vain taivasta.



Vaikka laudetyöt etenivät kohtalaisen hyvin, tuli eteen myös muutamia mutkia: ensin "hajosi" kääntöpyörösaha ja vähän ajan kuluttua siitä savusi ruuvinväännin. Luonnollisesti työkalupakissa ei sattunut olemaan oikealla kannalla varustettua perinteistä ruuvimeisseliä ja koska oli sunnuntai, ei rautakauppakaan ollut auki. Vaikka sainkin ruuvit paikoilleen, en ehkä toista kertaa ala vääntämään niitä kiinni järeällä hirsiporalla :) Mutta tulipahan sekin kokeiltua... Myöhemmin onneksi selvisi, että saha oli sammunut ylikuumentumisen eston laukeamisen vuoksi, ja se korjaantui yhdellä kytkimen painalluksella. Kyseinen kytkin on tosin hyvin piilotettu, eikä käyttöohjeita sattunut sillä reissulla olemaan mukana. Ruuvinväännin hajosi sen sijaan lopullisesti.

Tavoitteena olisi, että pääsisimme kokeilemaan saunaa viimeistään pääsiäisenä. Sitä ennen täytyy saada vielä kiuas ja vesipata hankittua ja asennettua paikoilleen.

Ville

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kattolistoja noutamassa



Haimme jo viime vuoden puolella ison erän käytettyä jalka- ja kattolistaa Metsäkylän Navetasta. Jalkalistaa oli sopiva määrä, mutta kattolista ei olisi riittänyt enää kauttaaltaan suurimpaan huoneeseen. Löysimme käytettyä listaa netin kautta Wanhan Wallankumouksesta Turusta, ja viikonloppuna kävin hakemassa sieltä reilun 30 metrin satsin työmaalle.




Tämä oli ensimmäinen kerta, kun vierailin Wanhan Wallankumouksessa. Hieno paikka ja varsinkin käytettyjen ovien valikoima on vaikuttava! Täytyy käydä uudestaan paremmalla ajalla.



Tämä uusi erä listaa tulee tupaan eli korkeimpaan huoneeseen. Malli on hieman koristeellisempi kuin muissa huoneissa, mutta se ei haittaa ollenkaan. Listoissa on jonkin verran irtoavaa maalia, joka täytyy ensin poistaa. Maalaamme ne ensin pariin kertaan alhaalla ja vasta sitten asennamme ne paikoilleen. Jo tässä vaiheessa hieman mietityttää listoihin sahattavat jiirit, koska kolmilappeisessa katossa on kolme kertaa enemmän mietittävää oikeiden sahauskulmien osalta. Tämä uusi lista on myös jonkin verran järeämpää kuin vanha, joten saa nähdä, miten se taipuu hirsipintojen epätasaisuuksien mukaan.





Saunan lauteetkin edistyvät vähitellen. Runko on ympärihöylättyä kuusta, ja sitä minulla oli jo valmiiksi varastossa jonkin verran. Sen loputtua jouduin sahaamaan järeämmästä tavarasta sopivan kokoista. Laudepuuta pitää vielä ostaa erikseen sekä tarpeeksi paksua pyörölistaa, josta sahataan lauteiden eteen vaakaan asennettavat kaidepuut.



Tytär antoi minulle työmaalle lähtiessäni mukaan pari piirustusta seinään kiinnitettäväksi. Oli jo aikakin aloittaa sisustaminen.

Ville